Päätin aloittaa
blogin kirjoittamisen. Tai ainakin siltä
näyttää. Jos vaikka aloitan ensimmäiseksi kertomaan itsestäni. Lisään myös
sivun yläreunaan tietoja minusta laatikon.
Eli oon 19-
vuotias nainen Varsinais- Suomesta. Asun
yksin kissan kanssa Laitilan keskustassa. Käyn ammattikoulua Rauman WinNovassa hotelli-,
ravintola- ja catering alan perustutkintoa ja saan ensimmäisen vuoden käytyä
loppuun tänä keväänä.
Blogini
tarkoituksena olisi sisältää arkeni asioita, niiden murheita, asioita mitä
koen, niiden mielipiteitä ja muita mietteitä. Blogini saattaa myös sisältää
tulevaisuudessa ehkäpä kuvia tekemistäni ruuista koulussa. Pääasiana on
kuitenkin kirjoitella positiivisia asioita ja vuosien mittaan tulevia mukavia
tapahtumia. Tapahtumia mitä voin jo luvata ovat: juhannus kuvia, pikkusiskoni
rippijuhlien kuvia sekä heinäkuussa Egyptin kuvia.
Tässä on muutama
kuva itsestäni ja kissastani. ( kuvissa missä itse esiinnyn eivät ole kauhean
uusia )
Tässä pari kuvaa omasta " vauvasta" mistä tuutte varmasti
kuulemaan joitakin tarinoita!
Ja kuva vielä itsestäni
Se miksi blogini
nimi on ” Elämää Orkideana”, on sen takia, koska olen kokenut elämässäni kaiken
laista: koulukiusaamista kolmannesta luokasta asti, laitoksessa asumista ja
vanhempien eroamista . Vanhemmat erosivat ollessani vuoden ikäinen, mutta kun
on tullut ikää enemmän, niin olen kokenut haittapuolia heidän eroamisesta eli
riitoja ja omalta osalta on mennyt välit poikki. Eli olen elänyt äitini luona
koko ikäni siihen saakka, että muutin laitokseen masennuksen takia. Mutta jos
tämä saa riittää menneisyydestäni, ettei kerry turhaa tekstiä (: Eli kun kuitenkin kootaan asiat yhteen,
elämäni on ollut vaikeaa, mutta kaikesta olen päässyt eteenpäin! Ja kaiken
puolin nykyään menee helpommin. Tämä kertoo sen, että olen kuin orkidea, jaksan
vastoin käymiset ja silti jaksan elää eteenpäin vaikka olen hauras sisältä,
mutta ulkoa kaunis.. Vaikka itse sanonkin (:
Koottuna asiat
niin kirjoittelen joka päivä, jos on jotain mistä haluan informoida teille.
Yritän parhaani!