Eli tosiaan eilen oli juhannusaatto ja vietettiin perheen kanssa juhannusta mamman ja pappan luona. Ilma oli aurinkoinen ja parhaimillaan oli jopa 25 astet lämmint. Tultiin mamman ja pappan luona siinä puoli neljän aikaan. Ehtisin ennen syömistä napsii pihalla olevista kukkasist kuvii. Lempi kukkaseni näistä on tuo ylin. Harmi vaan etten tiedä noiden kukkasten nimiä :/ olisi pitänyt ottaa nimet ylös.
Aloitimme sitten siinä seitsemän aikaan grillaamaan ja pistämään ruokaa. Huono onni ku oli mukana nii en saanut ruista kauheasti kuvia. Jälkiruuasta sain kyllä jonkun verran kuvia. Alla olevassa kuvakokoelmassa on myös kuvia paikasta missä söimme.
Kakut mitä syötiin oli mansikkakakku sekä prinsessakakku minkä päällä oli marsipaania! Kakut ovat tosiaan näit pakastekakkuja, mut maistuvat todella hyviltä.
Sain myös luvan lisätä tänne blogiin mamman ja pappan koirasta. Se on tai pitäisiköhän sanoa, että hän on karkeakarvainen saksanseisoja ja hyvin hellyyttävä koira. Ja kaiken lisäksi hänellä oli myös synttärit tossa kaksi päivää sitten. Täytti huimat vuoden (: ja hänestä tulee varmasti hyvä metsästyskoira!
Mutta sellainen juhannus tänä vuona! toivottavasti tykkäätte kuvista ja kommentoitte! (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti