16. kesäkuuta 2013

Leffa Arvostelu + Kuulumiset

Eli tuli tuossa eilen Munamarkkinoiden jälkeen lainattua yks leffa ( kerron markkinoist alhaalla ) mikä nyt ei ollut todellakaan mikään hyvä!



Elokuvan nimi on Imaginaerum mikä on musiikki fantasia pohjainen leffa, mikä perustuu Nightwish yhtyeen saman nimiseen levy albumiin.  Elokuva juonen voi katsoa tästä linkistä. En itse ala kirjottaa koko juonta eli kerron vaa mielipiteen koko leffast. Itse sain katsottu leffaa ehkä vaa jokusen 20 minuttii ja kyllästysin koko hommaan. Leffa on todella sekava eikä saa oikeen juonesta mitenkään kiinni ja tietenki en erityisesti kuuntele tätä tiettyä yhtyettä. Mielestäni koko leffa on suorastaan yksi suuri musiikkivideo, ainakin siihen asti mihin jaksoin sen katsoo. Eli en jaksanut tämän asian vuoksi kattoa koko leffaa edes loppuun saakka. Imaginaerum on mielestäni elokuva, missä ei ole selkeetä juonta ollenkaan. Tietysti elokuva on pistetty musikaali ja fantasia kategoriaan. Luulin, että elokuva olisi eden jonkun verran hyvä, koska tykkään fantasia elokuvista. 

Voisin suositella kyseistä elokuvaa sellaiselle ihmisellä, joka tykkää musiikki elokuvista ja myös yhtyeestä. Siis tykkään myös musiikki elokuvista, mutta tämä leffa ei oiken kolahtanut mitenkään päähän. Liian sekava minulle. Annan kyseiselle elokuvalle näin arvostelijana sanottuna vain yhden tähden. Elokuva lavasteineen on liian lavastemainen eli elokuvaa katsoessa huomaa, että jotkin kohtaukset ovat lavasteessa eikä missään esim. oikeissa paikoissa, kyllä ymmärrätte mitä tarkoitan. Eli en katsoisi elokuvaa mistään hinnasta uudestaan! Tiivistettynä, täyttä sontaa!  
Arvosana:  

Munamarkkinat. Kävin eilen parin kaverin kanssa munamarkkinoil. Ilma oli kerranki lämmin ja paisto kans aurinko. Piti alunperin mennä Camin ( lempinimi oikeasta nimestä ) kanssa munamarkkinoil, mut sit porukkaan tuliki ylä asteen yks parhaimmist kavereista ( sanotaan vaikka Siiri ) ja pikkusisko. Oltiin siinä neljän porukassa hetken, kun erkaannuttiin ja jäätiin Siirin kans kahestaan. Kierrettiin kojuija siinä aikas kauan. Tavaraa löyty laidast laitaan vaatteit, karkkii, leipää, jäätelöö, puu veistoksii, korui ja muut tän tapast. Yhdes kojus myytiin ihme kumma, mut kaikke kannabis juttui: ainaki bongi ja muit vesipiippui minkä nimii en osaa sanoo, ku niit on kuulemma erillaisii. Ja sit kaikkee sätkii ja tietysti niit perus juttui: korui. Et tokiha noit bogei saa myydä, mut niit ei saa käyttää alkuperäseen tarkotukseen. Mut asiassa eteenpäin. Käytiin sit siin illemmal Siirin ja tän poikaystävän kans Laitilan Kievaris ja juotiin parit, ja sit lähinki jo käppäilee kotti ku kello oli jo melkeen yheksä ja pikkusisko oli mun lua jo.

Tänään en sit kauheesti oo mitään tehny, ku satanu taas vaihteeks koko päivä. Pikkusisko lähti tos vaja tunti sit porukoille ( lähtee tänään takas Turkuun ) ja mä jäin kotti, ku olis tarkotus tiskata vähän. Kuvii nyt ei valitettavasti saa tänne, ku en viittiny kävellä Munamarkkinoil kännykkä nenä edes ku joku turisti :D
Mut huomenna taas töihin ja onneks työt alkaa vast 11 aikaa nii saa pitempää nukkuu. Ja tuleva viikkoki loppuu jo torstaina, ku perjantain on juhannus!





6 kommenttia:

  1. nätti oot, ja kivoja postauksia! (:

    http://dreams-of-ronja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. hähähähä kui voi jollai olla nii lande nimi ku MUNAMARKKINAT xd joojooo näiks antonii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyl mä sen näin, mut vältän mun blogis puhumis kavereitten oikein nimil, koska mul ei oo oikeut siihe. Joten elä tuu puhuu henkilöitten oikeil nimil tän :D et kerro sit vaiks feissis jossain et kenest puhusit :D

      Poista
  3. pitääkö tuol ravintola hotelli alalla osata enkkua ja ruotsia minkä verran? opetetaanko teille muutenkin koulussa just kieliä enemmän ja miten teillä on esim matikkaa yms aineita?


    http://chaasingthesun.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl siel sit tarvitaan jonkun verran kielii, mut varmaan ei tarvii kauheesti ulkomaan kielii jos oot suomes keittiös töis ellei ravintolan omista joku huono suomi- puhuva ihminen.
      Ja onhan meil koulussa näit lukuaineit mm. Ruotsii, enkkuu, matikkaa, terveystietoo ja sit sitä yhteis-, yritys ja kuntaoppii, ja toki on kans liikuntaa. Mut mul tosiaan on tt:st ja liikast vapautus ku olin 18 ku alotin ton alan. Meil meinaa sellanen käytäntö, jos on 18 koulun alettuu nii noi kaks ainet ei oo pakollisii (: sori selitin vähän vaikeesti, mut käyn kattoo sun blogiis kans!

      Poista